| Henkilöstövuokraus
Henkilöstövuokrauksessa keskitymme osaavien ammattityöntekijöiden välittämiseen eri toimialueille. Ensisijaisesti olemme keskittyneet toimimaan Suomessa, Virossa ja muissa Baltian maissa. Henkilöstövuokrausta teemme sekä näiden maiden sisällä että maasta toiseen. Henkilöstövuokraus sopii eri kokoisille yrityksille kaikkiin tehtäviin; johtajasta vahtimestariin.
Henkilöstövuokrauksen edut:
1.Kustannustehokas
kiinteät kustannukset muuttuviksi
maksaa vain saadusta suoritteesta
ei rekrytointikustannuksia
ei irtisanomiskustannuksia
ei sido omia resursseja
ei koulutuskustannuksia
ei sairauspäiväkustannuksia
kuluja vasta sitten kun työntekijä jo töissä
Kun halutaan ammattityöntekijä töihin, valitun vuokratyöntekijän veloitukset alkavat vasta sitten kun hän aloittaa työt. Veloitukset tätä ennen = 0 €.
Jos lähtee itse etsimään ja rekrytoimaan niin alkukustannukset ovat 10 000 €:sta ylöspäin ja jos rekrytoi suorahaku-yhtiön kautta, niin vähintään 15 000 €:sta ylöspäin. Ja nämä kustannukset ovat ennen kuin päivääkään on tehty töistä.
Ja täysin varmaa rekrytointijärjestelmää kukaan ei ole keksinyt, todellinen osaaminen ja sopeutuminen näkyy vasta työpaikalla. Vuokratyöntekijä voi näin näyttää osaamisensa ilman etukäteen maksettuja kustannuksia.
2.Joustava
asiakkaan todellisen työtarpeen mukainen panos
työaikajärjestelyt joustavia
lomajärjestelyt joustavia
joustavuutta sesonkiaikoihin, loma-aikoihin, sairaustapahtumiin, kiireellisiin tuotanto- tai
palvelutehtäviin tai muihin yllättäviin tarpeisiin
mahdollisuus ottaa vuokratyöntekijä vakinaiseksi työntekijäksi, jos niin haluaa
ei ongelmia, kun työt väliaikaisesti tai lopullisesti päättyvät
henkilöstövuokraus joustaa muutostilanteiden mukaisesti
3.Luotettava
rekrytointi asiakkaan antamien kriteereiden perusteella
työnkuvauksen, yritysesittelyn ja rekrytointikriteereiden avulla annetaan realistinen kuva työtekijälle
jokainen työnhakija haastatellaan ja arvioidaan
vain kriteerit täyttävää henkilö tarjotaan vuokratyöntekijäksi
vuokratyöntekijät opastetaan työturvallisuusasioihin
vuokatyöntekijät opastetaan paikallisiin olosuhteisiin
vuokratyöntekijät saavat perustiedot käyttäjäyrityksen toiminnasta
todellinen osaaminen ja sopeutuminen näkyy vasta työpaikalla, vuokratyöntekijä minimoi
rekrytointiriskin
Idealis vastaa kaikista lakisääteisistä työnantajavelvoitteista
Idealis maksaa työntekijöille palkat aina ajallaan
Idealis järjestää työntekijöille kunnolliset asunnot tarvittaessa
4.Vaivaton ja helppo
Henkilöstövuokraus sopii kaiken kokoisille yrityksille mihin tehtävään tahansa.
Vuokrahenkilön saaminen käyttöön on vaivatonta ja helppoa seuraavasti:
yhteys Idealikseen ja tilauksen tekeminen
määritetään työtehtävä, mihin haetaan
määritetään haettavan henkilön kriteerit (koulutus, kokemus, kielitaito, muut henkilökohtaiset
osaamisalueet)
arvioidaan työn aloittamisaika ja kesto
Idealis tekee esityksen vuokratyöntekijöiksi
tehdään vuokraussopimus
Idealis on jatkuvasti mukana yhteistyössä myös vuokratyöntekijän työskentelyaikana.
Annamme lisäkoulutusta ja palautetta yhteistyössä Käyttäjäyrityksen kanssa niin, että vuokratyöntekijä menestyy mahdollisimman hyvin tehtävässään.
Vaikka Yrityksellänne ei juuri nyt olisikaan akuuttia rekrytointitarvetta, niin tuleviakin tarpeita varten voidaan tehdä yhteistyösopimus. Sen perusteella voimme alustavasti etsiä sopivia henkilöitä sitä tarvetta silmällä pitäen, mikä myöhemmin mahdollisesti ilmenee. Usein tapahtuu niin, että silloin kun sesonki on jo alkanut, niin todella kovan luokan ammattilaiset ovat jo jossain töissä.
Yhteistyösopimuksen avulla voidaan ratkaista nykyiset työvoimatarpeet ja varautua tulevaisuuteen !
|